sunnuntai 22. syyskuuta 2013

ALBUMI ENKULILTA VAIHDETTUIHIN INTIAANI-KORTTEIHIN


Tein tänään Enkulilta saaduille Intiaani-aiheisille atc-korteille oman albumin. Kirjoitin itse runot kortteihin liittyen ja runon nimi on siis kortin nimi. Sivut olen leikannut kissanruokapaketeista, kannet ovat riisipaketista, sivujen reunat olen siistinyt paperipussista leikkaamasta ruskeasta paperista, narut, helmet yms. ovat laatikoihin säilömiäni tilpehöörejä. Kuvia olen tulostanut netistä koristeeksi. Kiitos Enkuli Ystäväni vielä näistä inspiroivista korteistasi jotka olen saanut sinulta vaihtaa!
 




 "Mexicon ratsastaja"

NAURU

Kuin pieneksi tytöksi itseni tunnen.
Nauru raikaa ja posket hehkuu
kun askartelu vie yhä syvemmälle
ja syvemmälle
sieluun ja unimaailmaan.


VIITTA

Sai tähdiltä viitan loistokkaan
on siinä kuun kajo ja tähtien loiste.
Tietoa universumin nyt harteillaan kantaa
tuo heimopäällikkö ylväin ja arvokkain.


LEPOHETKI

Satumaisten putousten alla on luola
susien klaani viettää siestaa.
Ne keräävät virtaavan veden voimaa.
On johtajansa puoliksi mies, puoliksi susi.
Silmät jäänsiniset porautuvat katsojaan,
lukee ajatukset
riisuu mietteesi ja pelkosi pois
kunnes olet alaston,
alaston totuuden edessä
ja puhdistut.
 

TOTEEMINI

Susi ilmestyy kuin tyhjästä
vasemman olkasi takaa voit aistia sen.
Saat siltä voimat salaperäiset
kun asetat kultaisen kompassin tähtiporttiin,
pääset sielusi lähteelle
suden seuratessa ja suojatessa matkaasi.

TIMANTTI

Ratsu ylväin taivaankaarella kiitää.
On nimensä Timantti
ja vaistot sitä ohjaa.
Nouse selkään rohkeasti
tartu harjaksiin silkkisiin
ja sukella tähtitaivaan tummaan samettiin.
 

LUMPEENKUKKA

Soturi soutaa violetilla lammella.
Tähtien valo siitä heijastuu.
Yössä leijailee tuoksu viekoittava,
nuolee kanootin kylkiä.
Se tuo muiston jostain kaukaa.
Tyttö nimeltä Lumpeenkukka
lammenpohjassa,
vesi sulki sisäänsä
uneen ikuiseen tuuditti.
Vain lumpeet pinnalla muistuttavat hänestä,
muistoista versovat.
Soturi poimii kukan.
Nyt he ovat yhdessä jälleen
ja tuoksu valtaa koko tienoon.
VALONKANTAJA

Tunne kuinka kauneus sisälläsi kasvaa
valosi lisääntyy humisten.
Vahvat siipesi sinua kantaa.
Pieni tyttö sisälläsi vinkkaa silmää,
heittää sinulle pallon kultaisen ja kuiskaa:
"Olet valonkantaja"
 
VALKOINEN KOTKA

Voimahahmo taivainen laskeutuu tasangolle
siivet humisten
ottaa miehen hahmon,
tummaa puhuvan.
Jostain kaukaa soi rummutus
ja savujuova nousee taivaisiin.
The eagle has landed...
 
JOUTSENEN SIELU

Yön tummana hetkenä
juuri ennen kuin kuu näyttäytyy
pilviverhon takaa kurkistaa
voit nähdä kauniin neidon kuvajaisen
Se on joutsenen sielu puhtoinen.

ÄITI

Äidin rintaan lämpöiseen
tuudittuu lapsi onnellinen
Unisieppari lepattaa tuulessa,
tähtitaivaan lumossa.
Maassa on rauha.


"Sadepisaroiden kylväjä"

This album I made today for Enkuli´s American Indian atc´s. I made the poems for each card. The pages I made from catfood cardboard boxes and all the other materials are also recycled materials. I am quite happy for how it turned out. I hope that Enkuli is also ;)

8 kommenttia:

  1. Upea! Miten kiinnität atc-kortit? Kaipaisin vinkkejä itsekin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viltsu! Nämä minä kiinnitin ihan kaksipuoleisella teipillä kun en aio niitä irrottaa pois. Olen myös käyttänyt valokuvan kiinnitykseen tarkoitettuja tarrakulmia, mutta niissä eivät kortit oikein tahdo pysyä. Sinitarrakin voisi olla hyvä vaihtoehto jos haluaa kortteja joskus irrottaa pois.

      Poista
  2. What a gorgeous album and what I can make out from google translater, some wonderfull poems.
    xx Monique

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Monique! It was so empowering to make that album althougt it took all sunday ;)

      Poista
  3. Aivan huikean taideteoksen olet tehnyt. Enkulin sielukkaat kortit. Sinun hienot runot ja taidokas esillelaitto. Ei voi kuin ihastella ja huokailla !!!!

    VastaaPoista