sunnuntai 24. elokuuta 2014

MIXED MEDIA TAULUJANI LISÄÄ

Innostuin mixed media taulujen tekemisestä niin paljon, että tänään pyhitin sunnuntaipäivän kokonaan niiden väsäilyyn. Tässä kaksi pienen pientä taulua. Canvas-pohja on kooltaan 10x15 cm. Osallistun tällä postauksellani Anskin synttäriviikon arvonta-haasteeseen.

 Tämän taulun nimi on "Huntu repeää". Olen käyttänyt pohjaan akryylimaaleja sekä gessoa. Kuva on netistä tulostettu ja perhosen siivet irrotin koristeesta. Vaahteranlehdet ovat gessotut ja maalatut askarteluliikkeestä joskus ostetut ja ne olivat puna-keltaiset aiemmin.

 

 Tämän toisen taulun nimi on "Keijun taikasauva". Se on tehty samalla tekniikalla kuin toinenkin. Sydämet on messinkiä ja ne roikkuivat sellaisessa koriste-mobilessa jonka löysin kirppikseltä tänään 0,50 eurolla. Siinä on sydämiä useita kymmeniä, eli riittää muihinkin askarteluihin ;) Gessosin ne ja maalasin. Tuossa alareunassa on liimattu pitsiä, joka oli musta ja gesson ja akryylimaalin jälkeen se sointuu väriskaalaan.
 Halusin kuvaan kolmiulotteisuutta, joten liimasin keijun  ja sydämen nappien päälle, jolloin sain ne kohoamaan taustasta.

Näitä on aivan uskomattoman ihana tehdä. Onneksi canvas-pohjia on minulla vielä varastossa lisääkin kun innostuin niitä kerran hamstraamaan ;) Onnea Anskille 6-vuotis synttärien johdosta! Näillä kuvilla osallistun hänen arvontaansa. Kivaa sunnuntaita sinulle ja kiitos kun kävit kurkkaamassa täällä!

14 kommenttia:

  1. Ihania tauluja!
    ja hei, lupaamani posti on nyt valmis ja kuoressa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viltsu! Jeee! Innolla odotan postiasi ;) Kiitos jo etukäteen

      Poista
  2. Voi miten upeita molemmat! Ihanat värit ja tekstuurit ja hienon kolmiulotteisia. Tykkään! Ja kiva kun osallistuit haasteeseeni! :)

    VastaaPoista
  3. Voi että miten ihku ihanat taulut olet jälleen luonut:) Kun sais itsestään kiinni ja alkaisi kans tekeen. Ihanaa alkuviikkoa sinulle:)

    VastaaPoista
  4. Kauniita luovasti toteutettuja tauluja, kerrassaan upeita molemmat! On erityisen mukava lukea, kuinka taulut ovat syntyneet, mistä käytetty pohjaan ja koristeiksi jne... Huikea se kirpparilöytö jossa niitä metallisydämiä. Ihanasti osaat hyödyntää kyllä kaikkea mahdollista.

    t.Kirsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi! Kivaa on väsäillä ja hyödyntää kaikkea melkein ilmaista materiaalia ;)

      Poista
  5. Oi että sinua taiturien taituria. UPEITA

    VastaaPoista
  6. Uskomattoman ihana lopputulos! Olet taitava!

    VastaaPoista
  7. aivan huippu hieno, tykkään , tykkään......

    VastaaPoista
  8. Ihan huikeita! Upeita kokonaisuuksia!

    VastaaPoista
  9. Vad vackra tavlor du har gjort!
    Ha en fin dag. Här regnar det bara... Ingen snö.

    Hälsningar
    Sussie

    VastaaPoista